Täytyy vielä laittaa kuvia suosikkikohteista matkaltamme. Aluksi mainitsinkin tuossa viimeisessä postauksessa Maningangon, jossa ihana vuoristojärvi sijaitsi. Ennen kuin pääsimme järvelle asti, meidät kutsuttiin tähän jurttaan
 


juomaan jakinmaitoteetä ja syömään leipää.

Tämä mies tarjoili, heillä oli vain kaksi kuppia jotka hän kävi pesemässä meitä varten.


Vaimo ei halunnut kuvaan. Pata porisi jurtassa mukavasti kun saavuimme sisälle.

Järvestä näittekin jo kuvan, tässä samasta paikasta mutta eri puolelta järveä:
 


Saimme patikalle mukaan myös seuralaisen:



Tosi mukava koira oli. Jakit tosin inhosivat sitä, ja hyökkäilivät koiran päälle. Silloin meillekin tuli kiire ;)



Nämä suloiset lapset tapasimme paluumatkalla, ja heidän vanhempansa kutsui meidät mökkiinsä syömään tosi hyvää ruokaa. Lisäksi tarjolla oli jakinrasvaa, jota sekoitettiin ruisjauhon väriseen ja tapaiseen jauhoon, lisäksi sai laittaa joukkoon teetä halutessaan. Aluksi nypin jauhoa rasvaan ja yritin syödä valkohomejuuston makuista taikinaa, mutta kun se ehkä näytti vaivalloiselta (vaikka yritin urheasti hymyillä) niin sain joukkoon teetä ja maku parani huomattavasti. Annoimme heille kiitokseksi halvat minikiikarit, jotka aiheuttivat valtavaa ihmetystä ja iloa!

Seuraavaksi vielä yleisiä maisemakuvia Sichuanista ja bussimatkoilta.

Tällainen maisema oli tyypillinen:


Munkkeja jonkun luostarin lähettyviltä:


lapset esittelivät taitojaan:


Huipuilla oli aina värikkäitä rukousliinoja, kyltissä näkyy korkeus merenpinnan yläpuolella
5050 m.


Liput olivat upean näköisiä!

Matkablogimme jäi valitettavista syistä kesken. Isoäitini menehtyi yllättäen, eikä meillä ollut enää voimia kirjoittaa blogiin kokemuksiamme. Emme kuitenkaan unohtuneet Yekaterinburgiin, vaan olemme jo Suomessa, jossa olemme viihtyneet syyskuun 8. päivästä lähtien.

Pari uutta matkaa on jo takana, 10 päivän Tukholman visiitti ja 6 päivän Ranskaan ja Saksaan suuntautunut matka. Kristian on tosin ollut jo muutaman kuukauden Euroopan kiertueella, nyt töiden parissa.

Jälkikäteen olen miettinyt paljon matkaamme, ja parhaiten mieleeni on jäänyt muutama paikka, kuten tämä,
jossa näimme upean jätikön sulamisvedestä muodostuneen järven ja itse jäätikön tietysti, kuva tässä vielä uudestaan:



Täällä vietimme hääpäiväämme ja kiipeilimme, se oli myös upeaa. Yllättävä käänne vei meidät Malesiaan. Kirjoitimme päivityksen erään ostoskeskuksen toimistotiloista, joissa oli naisvirkailijoita univormuissaan tekemässä töitään. Meitä seurasi koko ajan vartija! Kun olimme päässeet kiipeilyn makuun jo Kiinassa, halusimme jatkaa sitä vielä ja matkustimme Thaimaaseen Krabille kiipeilemään kuukaudeksi.
Yksi kuva sieltä tässä:


Thaimaasta kävimme vielä Malesian serkkuja tapaamassa, jotka muuten ovat sittemmin muuttaneet takaisin Suomeen, ja lensimme Malesiasta Pekingiin. Madrena tunnettu Kristinin äiti liittyi täällä seuraksemme loppumatkaksi.

Siperiassa olimme, ja sen kyllä huomasi.

Loppumatkasta ei ole enää paljon merkintöjä, mutta koitan laittaa pian uusia kuvia matkasta vielä loppukoosteeksi!

Olemme juuri Yekaterinburgissa, mutta jatkamme jo huomenna matkaa Moskovaan. Siella vietamme 4 paivaa, joten Suomeen palaamme 8.9. Tulemme Tallinnan kautta Helsinkiin. Takana on taas yksi pitka junamatka Tomskista tanne (29 tuntia). Matkalla oli jalleen mielenkiintoista seuraa.

Kirjoitamme nyt aivan lyhyesti viime viikon tapahtumista, suruviestin vuoksi emme paivita nyt niin pitkasti ja perusteellisesti muutamaan viikkoon, mutta jatkamme myohemmin paivakirjamerkintojen pohjalta loppumatkan tapahtumista.

Zabaikalskin jalkeen matkustimme pitkan matkan junalla Chitan kautta Irkustkiin. Matka kesti noin 35 tuntia yhteensa. Naimme upeita maisemia junan ikkunasta, Baikal-jarven rantoja ja pikkukylia. Vietimme nelja paivaa Baikal-jarvella olevalla uskomattoman kauniilla Olkhonin saarella, joka on venajan suurimman vahemmistokansan pyha paikka, yksi maailman viidesta shamanistisesta pisteesta. Kavimme saarella Irkutskista kasin, joka on itaisen Siperian yksi suurimmista kaupungeista ja jota on ennen kutsuttu myos idan Pariisiksi. Eilen illalla saavuimme sateiseen ja kylmaan Tomskiin, joka tana aamuna nayttaa todella mukavalta poutasaassa.

Vietamme Tomskissa muutaman paivan ja teemme myos paivaretken laheiseen pikkukylaan. Tomskista matka jatkuu Yekaterinburgin kautta Moskovaan, ja sielta Suomeen.

Aluksi viela Kiinan puolelta tarinaa. Harbinissa vietimme kaksi yota vaatimattomassa hotellissamme. Kaupunki oli kiinalaiseksi suurkaupungiksi yllattavan rentouttava. Kauniit venajan vallan aikaiset talot reunustivat kavelykatua ja keskella virtasi joki.

Toisen paivan vietimme safarityylisessa tiikeripuistossa, jossa ajettiin kalteribussilla puiston halki. Bussista pystyi ruokkimaan vapaina liikkuvia siperiantiikereita. Puiston tarkoitus oli  sopeuttaa elaimet villiin luontoon mika ei oikein sopinut yhteen vallitsevan meiningin kanssa. Aanekkaat isomahaiset typerat kiinalaisaijat huusivat ja melusivat kissoille ja eraat jopa sylkivat tiikerien paalle. Samat aijat heittivat tyhjia pulloja tiikerien paalle. Onneksi muut bussilaiset eivat nayttaneet hyvaksyvan tata. Vihaksi pisti. Puiston "vartija\kuski" naytti mallia miten tiikereita harnataan lihapaloilla. Semmoinen paikka.

Muuten Harbinista jai hyva maku. Kiertelimme kauniissa puutarhapuistossa monta tuntia ihaillen kukkaistutuksia ja veistoksia. Valitettavasti taallakin rauha oli vain hetkittaista. Joka lyhtypylvaassa oli kautin josta soi kovalla aanella yksi kappale toistona. Laulu oli kiinalaista populaarioopperaa, jossa vahalahjainen mezzosopraano kiekui jatkuvalla liioitellulla vibraatolla. Oikeasti, Suomessa tama olisi tulkittu jonkinlaisena pilana. Miksi juuri tuo kappale, niin kovaa ja niin monta kertaa?

Vietimme yon junassa ja saavuimme aamulla laajan aron ymparoimaan Manzhoulin rajakaupunkiin. Emme viihtyneet kaupungissa pitkaan ja naiset nauttivat lahinna saamastaan perusteellisesta kasvohoidosta. Siihen kuului hieronta kasvojen lisaksi koko vartalolle. Madre kavi viela jalkahoidossakin.

Ylitimme rajan seuraavana aamuna kiinalaisessa bussissa joka oli taynna tavaraa ja ihmisia. Ylitys sujui yllattavan juoheasti vaikka passejamme syynattiinkin tarkkaan. Kaikki auttoivat toisiaan tavaroiden kannossa. Meidankin kuorma on kasvanut jo lahes liian suureksi. Kannamme kolmea rinkkaa ja kahta isoa reppua. Tavaraa alkaa olla hieman liikaa. Yksi kasilaukku tosin katosi lahtohassakassa Harbinin juna-asemalla laukkujen lapivalaisussa. Onneksi siella ei ollut mitaan tarkeaa.

Saavuimme eilen puolilta paivin Venajan puolelle Zabaikalskiin. Saa oli sateinen ja harmaa niin kuin  siperialaiselle kylalle  sopii. Yritimme jatkaa matkaa samana iltana, mutta paasemme lahtemaan vasta tana iltana tayden junan vuoksi. Nytkin saimme vain istumapaikat yojunaan. Onneksi jatkoyhteys Irkutskiin on makuupaikoilla paivajunassa, joka jatkaa matkaa Chitasta heti sinne saavuttuamme. Voimme sitten nukkua paivaunia.

Itse asiassa tama viivytys osoittautui onnenpotkuksi. Kokemus on ollut tosi kiinnostava, suorastaan upea. Jo hotellimme osoittautui perivenalaisen kotoisaksi, pitsiverhoineen, kukallisine paivapeittoineen ja kiiltavine tapetteineen. Ikkunasta nakyi trans-siperialaisen ratapihan takaa avoin aromaisema vihreine kukkuloineen. Ilma muuttui tana aamuna kirpean aurinkoiseksi ja keskipaivalla jo mukavan lampimaksi. Kyla on viela taynna kauniita joskin rahjaisia puutaloja. Kadut ovat paakatua lukuunottamatta kuoppaisia hiekkateita ja roskia on paljon. Naimme karpasten ymparoiman jaykistyneen kissanraadonkin. Jotain viehattavaa tassa paikassa kuitenkin on. On kuin olisi tehnyt aikamatkan 40 vuotta taaksepain. Lehmia on kaduilla ja autokanta koostuu muutamaa hienoa maasturia lukuunottamatta Volgista ja vanhoista Ladoista. Ymparoivat kukkulat ovat nyt viela vihreita. Taivas  nayttaa laajalta, on syvan sininen ja poutapilvien taplittama. On ihmeellista miten suuren kulttuurirajan ylitimme 5 kilometrin rajamatkalla. Olemme nyt paljon lahempana suomalaista perahikiaa vaikka matkaa sinne on viela n. 9000 km.. Naiset ovat taalla nuorena kauniita ja hoikkia, mutta jotain kummallista tapahtuu noin kolmissakymmenissa. Yhtakkia he pulskistuvat ja vanhenevat kovasti. Miehilla ei oikein suju hyvin. Joka jatkalla nayttaa sunnuntai-aamuna olevan pullo kadessa.  Kavimme laheisella hautuumaalla, jossa ennatysta piti eras terasvaari (80v). Valtaosa miehista ei elanyt yli 60 vuoden. Naimme lukuisia parikymppisia vainaitten muistomerkkeja. Onko kyseessa viina, puutteellinen tai kallis terveydenhuolto  vai itsemurhat? Ehka naiden yhdistelma. Naiset elavat tekemamme hautuumaatutkimuksen perusteella noin 15 vuotta vanhemmiksi. Zabaikalskissa ei taida menna hyvin. Opaskirjamme mukaan Venajan keskimaarainen elinianodote miehilla on 60,4 ja naisilla 74 vuotta.

Kylan kirkko oli pieni, sininen puurakennus. Katolla oli pellista tehty kupoli ja pieni ortodoksinen risti. Sisustus oli vaatimaton, mutta kaunis. Pitsiverhon aarella istunut sympaattinen, huivipainen rouva  antoi meille ikonin kuvan matkaan suojelemaan. Sytytimme muutamat kynttilat ja lahdimme takaisin auringonpaisteeseen. Loysimme taman internet paikan neuvojen avulla tehdashallin sisapihalta. Kuten jo aiemmin totesimme, netti on kaikkialla. Kylassa on muuten erittain neuvostohenkinen sodan voittomonumentti. Obeliski, punatahti ja oikea panssarivaunu lasten leikkikentan vieressa.

Ruokakin muuttui kertaheitolla. Soimme aamiaiseksi rasvassa kelluvat paistetut munat ja kuivaa leipaa makkaralla. Pistimme maan tapojen mukaisesti paalle viela runsaasti suolaa. Lounaaksi naisille kevyempaa rasvaista kaalisoppaa. Mina soin tuhdin perunamuusin (kartoffelpyree) ja jauhelihapihvin (katlet). Harasov! Nyt edessa tuskallinen matka istumapaikoilla yojunassa Chitaan. Kello on taalla muuten 8 tuntia Suomen aikaa edella, mutta jo huomenna olemme tunnin lahempana kun ylitamme yhden 10 aikavyohykkeesta. Matka jatkuu, kiitos kivoista kommenteista. Palaamme niihin myohemmin. 

Taalla Aarne Tanninen, Siperia.