Olemme nyt siis onnellisesti Kiinan maankamaralla. Aloitimme matkamme ylláttáen jo amsterdamista, kun jatkolentomme sielta Pekingiin olikin ylibuukattu. Muistimme vanhasta kokemuksesta, etta tilaisuus kannattaa kayttaa hyvaksi, ja tarjouduimme vapaaehtoisesti lentamaan vasta seuraavana paivana. Palkkio oli kiva: 600 euroa kateen per hlo, 4 tahden hotelli taysihoidolla ja ilta ja seuraava paiva Amsterdamissa. Vietettiin rento paiva siella ja saatiin eturivin paikat lennolta. Miná, Kristian, en saanut lainkaan nukuttua lennolla kun taas jennylla ei ollut mitaan vaikeuksia, kuten yleensakin. Kaytinkin paljon aikaa matkaoppaamme tutkimiseen ja meille on hahmottunut reittimme entista paremmin. Siita lisaa matkan varrelta.

Pekingissá kavimme pakolliset nahtavyydet, kielletyn kaupungin ja muurin. Muuri oli kiinnostava kokemus. Majatalomme járjesti halvan kuljetuksen 2,5 tunnin paahan pekingista, eika tuolla patkalla ollutkaan liikaa vakea. Saimme siis nauttia 9 km patikasta muuria pitkin rauhassa. Muuri oli nousuineen ja laskuineen aika hyvaa kuntoiluakin. myos jyrkát portaikot olivat hauskoja ja jennyn mielesta jannittaviakin.

Olemme nauttineet jo monipuolisesta kiinalaisesta ruoasta ja táh'an asti vatsa on toiminut erinomaisesti. Insuliineja viilent'via silikonipusseja  emme ole joutuneet viela viilentámaan. Ilma on ollut mukava, 25 astetta ja aurinkoa. Tosin eka páivá pekingissá oli ylláttáen 13 astetta ja satoi vettá.

Nyt olemme tulleet yójunalla Xi'aniin, 6,6 miljoonan asukkaan kaupunkiin joka on muinaisen silkkitien itáinen paatepiste. Láhdemme tutustumaan nyt muslimikortteliin ja Xi'anin suureen moskeijaan. Huomenna katsomaan terracotta sotilaita, yhtá Kiinan páánáhtávyyksistá. Pian suuntamme tiemme kohti váhemmán suosittuja kohteita (Xining). Koitamme 'paivittaa taas muutaman paivan paasta.

T: Jenny & Kristian

Edit:

Unohdimme vielá mainita, ettá emme voineet viela varata junamatkaamme takaisin klassisiin transsiberian juniin. Pekingista ei voinut varata vladivostok-ulan ude valille lippuja, joudumme siis vain menem''aan paikan paalle ja ostamaan lippuja mihin juniin sitten niita saammekin.  Emme myoskaan voineet hakea kuukauden jatkoaikaa kiinan viisumille, se myonnetaan ilmeisesti vain hakupaivasta eteenpain. Joudumme hakemaan sita siis noin viikkoa ennen viisumimme loppumista ja prosessi kestaa noin viikon. mutta ei stressia, hatatapauksessa vain pikajunalla hongkongiin ja sielta pikaviisumia niin matka voi jatkua.

edit>