Hei kaikki, nyt luvattua paivitysta viime paisilta. Suoraan matkapaivakirjaa lainaten:

20.5.Herasimme aamulla 7.30. Kristian lahti kavaisemaan kaytavalla sijaitsevassa vessassa, ja palatessaan pyysi minua katsomaan ulos ikkunasta. Avasn verhot, ja nain odottamattoman nayn, koko Serxu oli ohuen lumikerroksen peittama. Kahdeksalta lahdimme syomaan, melko tavanomaista nuudeliateriaa, kiinalaisen ystavamme Ivyn tilaamana. Yhdeksalta odotti kulkuneuvomme majapaikkamme edessa, ja lahdimme  jeepin kyydissa taas katselemaan maisemia Serxun ulkopuolelle. Ajoimme upeiden vuorten reunoilla, laaksojen halki. Maisemaa varittivat jakit, hevoset ja lampaat. Ohitimme monia pikkukylia ja paikallisia ihmisia puuhissaan. Kaikki vilkuttivat meille ohittaessamme heita. Tie oli surkeassa kunnossa, paikoin keskella tieta oli jattisuuria maakasoja, joiden yli piti ajaa. Tien reunassa oli usein huima putous alas, mutta kuskimme oli tosi taitava eika meita pelottanut hanen kyydissaan yhtaan. Ainoastaan maasturilla, moottoripyoralla, traktorilla tai hevosella oli mahdollista kulkea. Mekin kokeilimme ratsastamista, kun kuskimme pysahtyi kesken nurmikenttaa pysayttaen kaksi ratsumiesta. Kymmenen sentin hintaan saimme ratsastaa pienen matkan, oli tosi hauskaa. En ole koskaan ennen ratsastanut... Jos Julia olisi taalla, han varmaan tekisi hevosvaelluksen, vai mita? Paadyimme kolmen tunnin ajomatkan paasta temppelille, joka oli koottu laattakivista. Jokaikinen kivi oli kaiverettu tayteen tekstia, ja rakennelmaa piti kiertaa myotapaivaa vahintaan 150 kertaa paivassa. Tasta tulisi noin 25 km, huh! Paluumatka sujui nopeasti, valilla torkkuen. Kavimme viela suihkussa, ja menimme nukkumaan.

21.5.

Herasimme edelleen Serxussa. Henkka (Kristianin veli) soitti meille kuuden aikaan aamulla jymyuutiset, Lordi oli voittanut viisut! Viesti tuli myos Mikolta, Kristianin kaverilta. Kristian poikkesi suihkuun, ja mina kavin taalla paivittamassa tuon edellisen paivityksen. Lahdimme puolilta paivin Manigangoon. Bussimatka oli hieno, vaikkakin taman kertainen kuskimme oli vahan hullu. Meita oikeasti pelotti, kun alla oli noin 100 metrin pudotus ja bussi heittelehti kapeaa hiekkatieta pitkin kauheaa vauhtia. Maisemat muuttuivat pyoreista muodoista alppimaisen jylhiksi vuoriksi jaatikkoineen ja kuruineen. Myos ymparoivat nuurmet olivat vihreampia. Kaiken kaikkiaan maisemat olivat viela entistakin upeampia. Tien varrella nakyi myos useita kiipeilypaikkoja, siirtokivilohkareita eritoten. Saavuttuamme Manigangoon Ivy erosi meista ja lahti kohto Degea, josta nyt kirjoitamme itse tata paivitysta. Maniogango osoittautu viela Serxuakin upeammaksi paikaksi. Paikka oli pieni, kahden kadun kyla keskella vehreaa laaksoa. Sen ymparilla oli kutsuvan nakoisia vuoroa helppoine lahestymisineen. Hotellihuoneemme oli  vaatimaton ja jaakylma, noin 8 astetta Kristianin suuntokellon mukaan. Vessa oli ulkona, ja siella ei ollut valoa. Oli aika inhottavaa menna sinne kymmenen aikaan illalla pilkkopimeassa, ja yrittaa osua lattiassa olevaan reikaan... Otsalamppummekin reistailee koko ajan. Illalla kavimme viela katselemassa tahtia, jotka olivat aivan uskomattoman kirkkaita! Olimmehan 4200 m korkeudella.