Aluksi viela Kiinan puolelta tarinaa. Harbinissa vietimme kaksi yota vaatimattomassa hotellissamme. Kaupunki oli kiinalaiseksi suurkaupungiksi yllattavan rentouttava. Kauniit venajan vallan aikaiset talot reunustivat kavelykatua ja keskella virtasi joki.

Toisen paivan vietimme safarityylisessa tiikeripuistossa, jossa ajettiin kalteribussilla puiston halki. Bussista pystyi ruokkimaan vapaina liikkuvia siperiantiikereita. Puiston tarkoitus oli  sopeuttaa elaimet villiin luontoon mika ei oikein sopinut yhteen vallitsevan meiningin kanssa. Aanekkaat isomahaiset typerat kiinalaisaijat huusivat ja melusivat kissoille ja eraat jopa sylkivat tiikerien paalle. Samat aijat heittivat tyhjia pulloja tiikerien paalle. Onneksi muut bussilaiset eivat nayttaneet hyvaksyvan tata. Vihaksi pisti. Puiston "vartija\kuski" naytti mallia miten tiikereita harnataan lihapaloilla. Semmoinen paikka.

Muuten Harbinista jai hyva maku. Kiertelimme kauniissa puutarhapuistossa monta tuntia ihaillen kukkaistutuksia ja veistoksia. Valitettavasti taallakin rauha oli vain hetkittaista. Joka lyhtypylvaassa oli kautin josta soi kovalla aanella yksi kappale toistona. Laulu oli kiinalaista populaarioopperaa, jossa vahalahjainen mezzosopraano kiekui jatkuvalla liioitellulla vibraatolla. Oikeasti, Suomessa tama olisi tulkittu jonkinlaisena pilana. Miksi juuri tuo kappale, niin kovaa ja niin monta kertaa?

Vietimme yon junassa ja saavuimme aamulla laajan aron ymparoimaan Manzhoulin rajakaupunkiin. Emme viihtyneet kaupungissa pitkaan ja naiset nauttivat lahinna saamastaan perusteellisesta kasvohoidosta. Siihen kuului hieronta kasvojen lisaksi koko vartalolle. Madre kavi viela jalkahoidossakin.

Ylitimme rajan seuraavana aamuna kiinalaisessa bussissa joka oli taynna tavaraa ja ihmisia. Ylitys sujui yllattavan juoheasti vaikka passejamme syynattiinkin tarkkaan. Kaikki auttoivat toisiaan tavaroiden kannossa. Meidankin kuorma on kasvanut jo lahes liian suureksi. Kannamme kolmea rinkkaa ja kahta isoa reppua. Tavaraa alkaa olla hieman liikaa. Yksi kasilaukku tosin katosi lahtohassakassa Harbinin juna-asemalla laukkujen lapivalaisussa. Onneksi siella ei ollut mitaan tarkeaa.

Saavuimme eilen puolilta paivin Venajan puolelle Zabaikalskiin. Saa oli sateinen ja harmaa niin kuin  siperialaiselle kylalle  sopii. Yritimme jatkaa matkaa samana iltana, mutta paasemme lahtemaan vasta tana iltana tayden junan vuoksi. Nytkin saimme vain istumapaikat yojunaan. Onneksi jatkoyhteys Irkutskiin on makuupaikoilla paivajunassa, joka jatkaa matkaa Chitasta heti sinne saavuttuamme. Voimme sitten nukkua paivaunia.

Itse asiassa tama viivytys osoittautui onnenpotkuksi. Kokemus on ollut tosi kiinnostava, suorastaan upea. Jo hotellimme osoittautui perivenalaisen kotoisaksi, pitsiverhoineen, kukallisine paivapeittoineen ja kiiltavine tapetteineen. Ikkunasta nakyi trans-siperialaisen ratapihan takaa avoin aromaisema vihreine kukkuloineen. Ilma muuttui tana aamuna kirpean aurinkoiseksi ja keskipaivalla jo mukavan lampimaksi. Kyla on viela taynna kauniita joskin rahjaisia puutaloja. Kadut ovat paakatua lukuunottamatta kuoppaisia hiekkateita ja roskia on paljon. Naimme karpasten ymparoiman jaykistyneen kissanraadonkin. Jotain viehattavaa tassa paikassa kuitenkin on. On kuin olisi tehnyt aikamatkan 40 vuotta taaksepain. Lehmia on kaduilla ja autokanta koostuu muutamaa hienoa maasturia lukuunottamatta Volgista ja vanhoista Ladoista. Ymparoivat kukkulat ovat nyt viela vihreita. Taivas  nayttaa laajalta, on syvan sininen ja poutapilvien taplittama. On ihmeellista miten suuren kulttuurirajan ylitimme 5 kilometrin rajamatkalla. Olemme nyt paljon lahempana suomalaista perahikiaa vaikka matkaa sinne on viela n. 9000 km.. Naiset ovat taalla nuorena kauniita ja hoikkia, mutta jotain kummallista tapahtuu noin kolmissakymmenissa. Yhtakkia he pulskistuvat ja vanhenevat kovasti. Miehilla ei oikein suju hyvin. Joka jatkalla nayttaa sunnuntai-aamuna olevan pullo kadessa.  Kavimme laheisella hautuumaalla, jossa ennatysta piti eras terasvaari (80v). Valtaosa miehista ei elanyt yli 60 vuoden. Naimme lukuisia parikymppisia vainaitten muistomerkkeja. Onko kyseessa viina, puutteellinen tai kallis terveydenhuolto  vai itsemurhat? Ehka naiden yhdistelma. Naiset elavat tekemamme hautuumaatutkimuksen perusteella noin 15 vuotta vanhemmiksi. Zabaikalskissa ei taida menna hyvin. Opaskirjamme mukaan Venajan keskimaarainen elinianodote miehilla on 60,4 ja naisilla 74 vuotta.

Kylan kirkko oli pieni, sininen puurakennus. Katolla oli pellista tehty kupoli ja pieni ortodoksinen risti. Sisustus oli vaatimaton, mutta kaunis. Pitsiverhon aarella istunut sympaattinen, huivipainen rouva  antoi meille ikonin kuvan matkaan suojelemaan. Sytytimme muutamat kynttilat ja lahdimme takaisin auringonpaisteeseen. Loysimme taman internet paikan neuvojen avulla tehdashallin sisapihalta. Kuten jo aiemmin totesimme, netti on kaikkialla. Kylassa on muuten erittain neuvostohenkinen sodan voittomonumentti. Obeliski, punatahti ja oikea panssarivaunu lasten leikkikentan vieressa.

Ruokakin muuttui kertaheitolla. Soimme aamiaiseksi rasvassa kelluvat paistetut munat ja kuivaa leipaa makkaralla. Pistimme maan tapojen mukaisesti paalle viela runsaasti suolaa. Lounaaksi naisille kevyempaa rasvaista kaalisoppaa. Mina soin tuhdin perunamuusin (kartoffelpyree) ja jauhelihapihvin (katlet). Harasov! Nyt edessa tuskallinen matka istumapaikoilla yojunassa Chitaan. Kello on taalla muuten 8 tuntia Suomen aikaa edella, mutta jo huomenna olemme tunnin lahempana kun ylitamme yhden 10 aikavyohykkeesta. Matka jatkuu, kiitos kivoista kommenteista. Palaamme niihin myohemmin. 

Taalla Aarne Tanninen, Siperia.